Onnellinen(ko)?

Puol vuotta siihen sitte meni, että saan taas jotain kirjotettua tänne. Puolessa vuodessa on myös ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Loppuvuosi kesän jälkeen oli henkilökohtaisesti tosi rankka ja ahdistava. Välillä mietin, että miten mä ikinä saan asiani reilaan ja voisin olla oikeesti onnellinen.

"I was scared to death I was losing my mind
Break down
I couldn’t close my eyes I was pacing all night"

Sitten vaa päätettiin siskon kanssa, että pakataan kamat ja muutetaan Helsinkiin vaikka mulla ei ollu mitään hajua työpaikasta tai asunnosta. Hyvästelin päiväkodin jossa ehdin olla kaks vuotta sijaisena ja se ei ollu kaikista helpoin homma. Mulla on edelleen ikävä.

Majoituttiin Helsingissä meijän ihanien serkkujen luo ja täällä sitä elellään tälläkin hetkellä.

Tää kaikki tapahtu siis hyvin nopeesti marraskuussa. Ajattelin jotenkin, että ehkä elämä alkaa taas tuntuu joltain kun pääsen pienestä (liiankin tutusta) kylästä "isoon" kaupunkiin. Mutta ei.

Ahdistus vaan kasvoi, koska ei ollut omaa asuntoa/omaa rauhaa saati sitten työpaikkaa, jonka kautta ois saanu rahat siihen omaan kotiin.

Joulu on yks ihanimmista asioista koko vuodessa, mutta kaiken muun keskellä en ehtiny tai pystyny mitenkään nauttimaan siitä. Yritin kyllä, mutta ei siitä tullut mitään.

Arki oli neljän seinän sisällä istumista sekä sitä, että sain toimia kodin "hengettärenä".

Jouluvapaiden aikaan juostiin baareissa ja uus vuos biletettiin myös. Tapahtu paljon myös hyviä asioita, mut ei ne silti karkottanu kaikkea ahdistusta ja masentuneisuutta mun takaraivosta.

Olin käyny parissa työhaastattelussa, mutta en saanu työpaikkaa. Uus vuos siis aloitettiin edelleen työttömänä ja asunnottomana.´

 

"Freedom
I was in the dark and then it hit me
I chose suffering and pain in the falling rain
I know, I gotta get out into the world again"
 

Päätin siis, että vuoden alusta karkkilakkojen plus muiden uudenvuodenlupausten lisäks mä järjestän elämäni kuntoon. Otin vastaan serkun tarjoaman sijaispaikan Espoosta, vaikka mua ei yhtään huvittais istuu joka aamu 45 min bussissa työmatkan takia. Me myös etsittiin entistä tiiviimmin siskon kanssa asuntoa, koska neljä naista ja 52,5 neliön kolmio ei oo se paras vaihtoehto.

Viime viikon torstaina käytiin yhdessä asuntonäytössä ja siinä se sitten oli. Unelmakämppä. Oltiin molemmat ihan myytyjä ja kaiken lisäks se oli yksityinen näyttö. Ei siinä tarvinu montaa hetkeä miettiä, kun jo seuraavana päivänä allekirjoitettiin vuokrasopimus. En meinannu uskoa, kuinka nopeesti se kävi, koska tähän asti näytöt sun muut asuntohommat oli heti pissiny omaa nilkkaan.

 

Ja nyt vihdoin tuntuu siltä ku viiden tonnin paino ois nostettu pois mun hartioilta. Ahdistus on kadonnut melkein kokonaan jo mielestä ja ainakin mieli on virkeempi. Ihmissuhteiden ansiosta en sittenkään menettäny järkeäni ja oon aina kiitollinen kaikille, jotka on jaksanu kuunnella mun turhaa kiukuttelua ja valittamista. Vielä on edessä muutto omaan kämppään ja huhtikuun jälkeen mun on mietittävä uutta työpaikkaakin. Mutta ensimmäistä kertaa melkein puoleen vuoteen musta tuntuu, että ehkä se elämä onkin ihan jees ja asioilla on tapana järjestyä. Oon ihan onnellinen.

 

"And now I will start living today
Today, today I close the door
I got this new beginning and I will fly
I’ll fly like a cannonball"

 

 

- Jonna -